Leikkivarjo

Kommunikointi | Yhteistyö | Vuorovaikutus. Leikkivarjon lähtökohtana on ryhmätyö, jonka avulla lasten motoriset taidot kehittyvät.

 

Leikit kehittävät myös lasten sosiaalisia-, ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitoja. Leikkivarjo on hauska, erilainen, jännittävä ja houkutteleva tapa saada lapset innostumaan. Varjoa voidaan käyttää sekä ulkona että sisällä. Leikkivarjon avulla pystyy luomaan erilaisia aktiviteetteja ja leikkejä rajattomasti!

 

Leikki 1.

Aloita jakamalla lapset varjon ympärille, kahvoihin. Anna lasten kokeilla miltä varjo tuntuu, lapset voivat ravistella varjoa, tehdä aaltoja ja laaksoja. Vaihdelkaa nopeutta. Aluksi rauhallisia aaltoja, sitten nopeammin ja nopeammin..

 

Leikki 2.

Pyydä lapsia tasaisesti varjon ympärille ja pyydä pitämään kiinni kaksin käsin. Pikkuhiljaa varjoa kiristetään ja saadaan aikaan jännittynyt ja kireä varjo, jonka päälle voidaan esimerkiksi laittaa pallo, jota voidaan rauhallisesti lähteä liikuttamaan.

 

Leikki 3.

Lapset jakaantuvat tasaisesti varjon ympärille. Jännitetään varjo. Lapset ottavat kahvasta kiinni toisella kädellä ja lähtevät kulkemaan ympyrää. Liikkeitä voidaan vaihdella; harppauksia, pomppuja, hiirenaskelia, hitaasti, nopeasti. Rytmiä voidaan vaihdella myös musiikin avulla.

 

Leikki 4.

Lapset seisovat kasvot keskelle päin ympyrämuodostelmassa. Jalkoja ei saa liikuttaa. Lapsia pyydetään nostamaan varjoa, laskemaan, liikuttamaan oikealle, vasemmalle jne. Auttaa lapsia hahmottamaan eri suuntia ja tasapainoa.

 

Leikki 5.

Lapset seisovat varjon kahvoissa kiinni. Varjo löystetään ja kiristetään ja samalla nostetaan ylöspäin. Varjo saa ilmaa alleen ja lähtee leijailemaan. Varjon annetaan laskeutua lasten päälle.

 

Leikki 6.

Monivärisellä varjolla tehtävä leikki. Lapset seisovat kahvoista kiinni pitäen ja katsovat tarkkaan minkä värin kohdalla seisovat. Ohjaaja huutaa värin esim. punainen ja kaikki punaisilla alueilla seisovat juoksevat varjon ali vaihtaen paikkaa. Samalla muut nostavat varjon ylös. Vaikeuttaakseen voidaan huutaa kaksi väriä esim. punainen ja sininen, jolloin saadaan vaihdettua lapsen väriä. Lopulta voidaan kokeilla onnistuuko, jos kaikki vaihtavat väriä.

Omnikin® SIX Ball 46 cm
100+ in stock
73.28 EUR
Parachute
100+ in stock
From 45.95 EUR